Pikavippi luottotiedottomalle
Luottotiedot
Jos pitkään laiminlyö laskujen tai velan hoidon, voi saada maksuhäiriömerkinnän Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteriin. Et voi ostaa tuotteita osamaksulla tai hankkia uutta luottokorttia ja pankkilainaa. Kun haet työpaikkaa tai asuntoa, on mahdollista että, luottotietosi tarkastetaan. Kun ensimmäinen merkintä tehdään rekisteriin, siitä tulee kirjallinen ilmoitus.
Maksuhäiriömerkintä
Jos ei maksa luottokorttivelkoja, luotonantaja voi ottaa kortin pois. Siitä tulee rekisteriin merkintä kahdeksi vuodeksi, samoin osamaksuvelan maksamatta jättämisestä. Jos laskun tai velan perintä on edennyt tuomioistuimen päätökseen asti, tulee pidempiaikainen merkintä. Merkintä YVK tarkoittaa yksipuolista tuomiota ja se säilyy rekisterissä neljä vuotta. Jos velkaa ei maksa ulosottomiehellekään, tulee rekisteriin varattomuusmerkintä UMV, joka säilyy neljä vuotta.
Esimerkiksi sähköt katkeavat nopeasti, jos laskua ei maksa ajallaan. Autolainan ja muiden luottojen maksuviivästys voi myös aiheuttaa isoja seurauksia, kuten koko lainan maksuhäiriömerkinnän ja maksuunpanon.
Yhteenveto
Edellä mainittujen asioiden valossa, on erittäin epätodennäköistä, että luottotietonsa menettänyt henkilö voisi saada pikavippiä. Pikalaina yritykset, jotka lupaavat vippiä ilman luottotietoja, rahastavat matkapuhelinmaksuilla ja pikavippi jää saamatta. Ainoa mahdollisuus on pienlainan/pankkilainan saaminen, johon vaikuttaa hakijan työllisyystilanne, olemassa olevan velan määrä, mahdolliset maksuhäiriömerkinnät ja tulot kuukaudessa.